Toyotaplus 400631 hm d55a2a67 4fa0 4f9a b2e1 add7990a06c1 s1170x600 q80 noupscale

Vain torvi toiselle tööttää

Suomalaiset ajavat yhä siistimmin, mutta kuljettajan oma kierroslukumittari nousee punaiselle, kun kiire ja yllätykset pilaavat päivän. Liikennetutkija ehdottaa lääkkeiksi malttia, aikaa ja empatiaa.

Uutisotsikoissa komeilevat hurjat ylinopeudet, päälle ajot pakenemisineen tai autoilijoiden väliset kilpa-ajot. Suomalainen liikennehän on hullua – paitsi ettei ole!

Liikenneturvan tekemän muutaman vuoden takaisen tutkimuksen mukaan suomalainen liikennekulttuuri kuuluu maailman vähiten aggressiivisiin. Liikenneturvan suunnittelija, psykologi Jyrki Kaistinen on tutkinut liikennettä lähes 30 vuotta. Hänen mielestään suomalainen liikenne on kehittynyt yhä huomaavaisempaan suuntaan.

”Olemme alkaneet oppia, miten ruuhkassa pitää ajaa, jotta liikenne sujuu. Vetoketjuperiaate alkaa vihdoin toimia”, Kaistinen kehuu.

Meillä ja muualla

Maiden välillä on selkeitä eroja siinä, miten liikennettä ajatellaan. Kun liikennetutkijat Paul Atchley, Jing Shi ja Toshiyoki Yamamoto vertailivat joitakin vuosia sitten Kiinan, Japanin ja Yhdysvaltojen ajokulttuuria, he havaitsivat, että niin ajo- kuin koko maan yleisellä kulttuurilla oli vaikutus liikennekäyttäytymiseen.

”Kiinan ajokulttuurissa painottui toisten autoilijoiden edelle pääsy, Japanissa toisten autoilijoiden suojelu ja Yhdysvalloissa henkilökohtainen vapaus. Jos Suomeen tuodaan muualla maailmassa hyväksi koettuja käytäntöjä, ne pitää ensin mukauttaa täkäläiseen kulttuuriin”, Kaistinen sanoo.

Hyvä esimerkki eroista on äänitorven käyttö. Esimerkiksi Turkin liikennekulttuuri sijoittui aggressiivisuudellaan tutkimuksessa tilaston kärkeen, mutta turkkilaiset autoilijat kokivat aktiivisen äänimerkin käytön normaaliksi viestinnäksi. Suomessa tööttäily on usein muuta kuin toverillinen huomautus.

Liikenteessä asiat ovat hyvin niin kauan kuin kaikki sujuu jaettujen odotusten mukaan. Monissa kehittyvien maiden metropoleissa liikenne näyttää kaaokselta. Silti jalankulkija voi ylittää kadun turvallisesti, kunhan ei erehdy vaihtamaan äkisti suuntaa.

Sääntöjen mukaan

Suomessa tapana on noudattaa sääntöjä, ja sitä odotetaan yhtä paljon muilta.

”Ihmisiä ärsyttävät liikenteessä eniten yllätykset, eli tilanteet, joissa asiat tapahtuvat odotusten vastaisesti. Suuri osa liikenteessä liikkumisesta perustuu erilaisiin odotuksiin”, Kaistinen selittää.

Liikenteessä meitä ärsyttää se, että emme oikeastaan tiedä toisista tienkäyttäjistä paljoakaan.

”Toisiin liikkujiin liitetään jatkuvasti ominaisuuksia, joista meillä ei voi olla mitään tietoa.”

Tästä syystä ajatellaan, että nainen pysäköi huonosti, saksalaisen premium-auton kuski roikkuu takapuskurissa ja seniorit matelevat. Mikään edellä mainituista ei pidä yleistettävänä tosiasiana paikkaansa.

”Oma toiminta tulkitaan tilanteesta johtuvaksi, muiden toiminta tulkitaan yksilön ominaisuudeksi”, Kaistinen tiivistää.

Mitä vähemmän meillä on informaatiota, sitä todennäköisemmin tulkitsemme toisten ihmisten toimintaa luokitusten perusteella. Verenpaine nousee, kun muut ovat tyhmiä.

”Jos muuta tietoa ei ole saatavilla, saatamme tehdä päätelmiä ajoneuvon, ulkonäön, sivuliikkeiden, kulkumuodon mukaan. Todellisuudessa meillä ei ole juuri mitään tietoa toisen ihmisen toiminnan syistä liikenteessä.”

Kun tähän päälle lisätään se, että liikenne on viestintää, soppa on valmis. Liikenteessä viestimme esimerkiksi heijastimin, ajovaloin ja vilkuin. Samalla metallinen kori vääristää inhimilliset viestimme muille. Kun liikenteessä ei näe toisen kasvonilmeitä kunnolla tai kuule sanoja, väärinymmärrys kasvaa.

Lisää empatiaa

Jyrki Kaistisella on ehdotus, miten liikenne saataisiin entistä sujuvammaksi.

”Voisimme kokeilla myötäelävää, empaattista lähestymistä. Koska emme kuitenkaan tiedä, miksi toinen ajaa turhan hiljaa, voisimme ärsyyntymisen sijaan ajatella, että hänellä on siihen jokin hyvä syy”, Kaistinen sanoo.

Harva ärsyttää tahallaan. Edessä ajava auto voi madella, koska kuljettaja on saanut hiljattain ajokortin tai etsii osoitetta vieraassa kaupungissa.

Liikenne on yhteispeliä, joka vaatii aikaa ja ennakointia. Usein juuri hallitsematon kiireen tuntu saa meidät kuljettajina taantumaan uhmaikäisen lapsen tasolle. Siksi huudamme, kaasutamme ja toivomme säästävämme aikaa, jotta ehtisimme perillä selata viisi minuuttia kauemmin somea.

Riskit ovat suuria, palkinnot pieniä. Automaattisen ärsyyntymisen korvaaminen hymyllä vaatii työtä, mutta se kannattaa.

”Liikenteessä ympärillä liikkuvat ovat aina jonkun sisko, veli, lapsi, isä tai äiti toimittamassa tavallisia arjen askareitaan. Se olisi hyvä pitää mielessä.”

Kohteliaisuus saa hymyyn

1. Kuinka paljon ajat?
2. Millaiset tilanteet liikenteessä ärsyttävät?
3. Mistä tulet liikenteessä hyvälle mielelle?

Kuva: Juho Paavola

Mika Kupila

  1. Ajan vuodessa noin 60 000 kilometriä. Ajoni kattavat koko Suomen.
  2. Eniten minua ärsyttää, kun joku ajaa hiljaa, mutta ohituskaistan tullessa nostaakin nopeutensa rajoituksen mukaiseksi. En ymmärrä logiikkaa sen takana. Hyvänä kakkosena tulevat kuljettajat, jotka eivät jätä turvaväliä, vaan ajavat takapuskurissa kiinni.
  3. Hyvälle mielelle tulen siitä, kun esimerkiksi ruuhkassa toinen päästää eteensä. ­Ylipäätään on mukavaa, että toiset otetaan liikenteessä huomioon.
Kuva: Juho Paavola

Carolina Wendelin

  1. Ajan autoa parina päivänä viikossa. Kuljen sillä Helsingistä Espooseen töihin.
  2. Minut saa ärsyyntymään sillä, että ei käytä vilkkua poistuessaan liikenneympyrästä tai risteyksestä. En myöskään pidä siitä, että ihmiset keskittyvät puhelimeen tai juovat ajaessaan kahvia, ­koska se saa heidän keskittymisensä herpaantumaan.
  3. Hyvälle mielelle minut saavat ihmiset, jotka kiittävät heiluttamalla, kun päästän heidät kadun ylitse, tai toiset autoilijat, jotka antavat tietä vaihtaessani kaistaa.
Kuva: Juho Paavola

Rauno Segersvärd

  1. Vuodessa ajan suunnilleen 15 000 kilometriä. Kaupunkiajon lisäksi kilometrejä kertyy mökkireissuista ja vuotuisesta matkasta Åreen ja takaisin.
  2. Minua ärsyttää se, kun muut eivät noudata sääntöjä. Totta kai teen itsekin virheitä, mutta vanhemmiten liikenteessä tulee varovaisemmaksi. Siksi en pidä esimerkiksi siitä, että nopeusrajoituksista ei piitata tai pysäköidään vaarallisesti suojatien eteen.
  3. Käyn päivittäin lenkillä koiramme kanssa. Ilokseni olen huomannut, että yhä useammat autoilijat ovat oppineet päästämään suojatiellä kohteliaasti kadun yli.