Toyota reijo m ki   bdhss8bq7c s1170x600 q80 noupscale

Sanojen salapoliisi

Kakolasta Puolalanpuiston kautta olutravintola Uuden Apteekin tiskille. Kirjailija Reijo Mäen Turku on Vares-tarinoita täynnä.

Kevään kylmyys kohmettaa kirjailija Reijo Mäen sormia, kun hän roikkuu kuvaajan pyynnöstä Turun Kakolan vankilan ikkunakaltereissa.

Vuonna 1858 valmistunut Kakola tarjoaa innoittavaa perspektiiviä rikos­historiaan: Täällä ovat istuneet niin murhamies Matti Haapoja ja pankkiryöstäjä Matti ”Volvo” Markkanen, kuin myös monet Mäen luomat fiktiiviset konnat.

Kylmien kaltereiden takana on oikeasti lusittu viimeksi kymmenen vuotta sitten. Turun keskusvankila muutti Kakolanmäeltä vuonna 2007. Nyt grynderit mylläävät vankilaan luksusasuntoja sloganilla ”Kotini on linnani”.

Myyntilauseen kaksoismerkitys muistuttaa Mäen yksityisetsivä Jussi Vareksen seikkailuista kertovien kirjojen leukailuista. Sanojen vääntely ja kirjoittaminen on Mäen mukaan hänelle kuin toinen luonto.

”Kutsun sitä aivosähköhäiriöksi. Pääni syöttää jatkuvasti sanojen spiraaleita, toisen tyyppisiä tapoja sanoa asioita”, Mäki kuvailee.

Hän huvittaa itseään kirjoitusprosessin aikana keksimällä hahmoille erikoisia nimiä. Kalseassa komeudessa kylpevältä Kakolanmäeltä kirjailija on hakenut useasti innoitusta tuotantoonsa. Tänä keväänä Vares-kirjojen sarja sai jatkoa 28:lla teoksella Kakolan kalpea. Kirjan nimi viittaa mäellä sijaitsevan kurituslaitoksen sijasta tarinan roistoon. Se sisältää myös tuttua sanaleikkiä, Mäki kertoo.

”Tarinan konnaduo Empola ja Lampinen tunnetaan Turun alamaailmassa nimellä pehmopaperivaljakko Embo ja Lambi.”

Mäen ensivierailu Kakolan muurien sisään tapahtui 90-luvun alussa, kun kirjailija kutsuttiin puhumaan vangeille. Vierailusta tarttui dekkaritarinoihin elämänmakuisia hahmoja ja värikkäitä äänenpainoja, evästä aivosähköhäiriölle.

Tarina syntyy kävellen

Mäen työmetodeihin kuuluu kirjan­ kehittelyvaiheessa raaka jalkatyö, käyskentely ympäri kotikaupunki Turkua. Povitaskussa kulkevat mukana tärkeimmät työvälineet: lehtiö ja kynä.

Tällaisella tarinankehittelykävelyllä löytyi sattumalta myös vakituinen kotiosoite yksityisetsivä Varekselle.

Hurautamme Kakolanmäeltä alas kaupunkiin katsomaan Vareksen kotipihaa. Puolalanpuiston laidalla, Läntisen Pitkäkatu 16:n jyrkkien portaiden alla on Vareksen kaksion sisäpiha.

”Jokin pihapiirin rosoisuudessa pisti silmään ja ajattelin että tämä kortteeri sopii hulttiomaisen Vareksen imagoon”, kirjailija kuvailee.

Portaita kohti suuntaava talon asukas pahoittelee, että häiritsee kuvaamista. Täällä on taidettu tottua Vares-turisteihin.

Vares-tarinat ovat tehneet Reijo Mäen tutuksi turkulaisille.

Ensin on rikos

”Otettaisiin sellaiset ilmaiset kahvit”, Mäki ilmoittaa reteästi Vares-turismin ykköspaikan, olutravintola Uuden Apteekin tiskillä. Täällä Vares-kirjojen hahmot usein päivystävät, ja Apteekin ylähyllylle Jussi Vares haluaa tuhkansakin kuoltuaan.

Mäki on kahvinsa ansainnut. Tarjoilijan arvion mukaan Mäen tuotanto tuo turisteja Apteekkiin varsinkin viikonloppuisin. Kirjailijan työhuone tämä ei kuitenkaan ole. Työpöytä on kotona tai työhuoneella ja sen ääressä hän istuu kurinalaisesti kahdeksasta lounasaikaan. Ennen varsinaisen kirjoittamisen aloittamista hän kuitenkin piirtää.

”Ensin on aina rikos”, Mäki selventää. Rikoksen aikajana tärkeine tapahtumineen piirtyy isolle paperiarkille.

Arkin alareunaan hän tekee hahmotelman tarinan henkilöistä. Koko komeus kiinnitetään työhuoneen seinään nuppineuloilla. Juuri uskottavan rikostarinan rakentaminen on Mäen mukaan se työläin osuus. Dialogi on helppo. ”Kiitos aivosähköhäiriön”, Mäki tuumaa.

Betoniviidakkosatuja aikuisille

Mäki viihtyy omissa tarinoissaan. ”Kliseisesti voin sanoa kirjoittavani sellaisia kirjoja, joita itse haluaisin lukea. Aikuisten betoniviidakkosatuja.”

Hän on kirjoittanut vuodesta 1985 teoksen vuodessa, joskus kaksikin. Usein yli 400-sivuiset kirjat syntyvät kahdeksan kuukauden kirjoitusrupeamissa. Tällä hetkellä Mäki kirjoittaa jo kovaa kyytiä seuraavaa kirjaansa, se ilmestyy ensi keväänä. Tahti on kova.

Toisaalta. ”Mitä sitten tekisin, ellen kirjoittaisi?”, Mäki kysyy.

Varekset alkoivat varsinaisesti myydä vasta 1990-luvun puolivälissä, kun dekkareista tuli yleisemminkin buumi. Silti vakituisen pankkityön vuonna 1993 jättänyt Mäki ei ole katunut. Ei, vaikka ensimmäisinä vuosina elämä täyttyi näkkileivästä ja kaurapuurosta.

”Kirjoitusprosessin aikana tulee välillä epätoivon hetkiä, mutta vielä ei ole tullut sitä hetkeä, että homma ei innostaisi”, Mäki sanoo ja kopauttaa Apteekin puista pöytää.

Kuin käsikirjoitettuna pöytään astelee nimikirjoitusta pyytävä rouva.

”Kenelle laitetaan?”, Mäki kysyy tottuneesti ja raapaisee nimensä ­tuopinaluseen. T+

KUKA?

Reijo Mäki, 58

• Koulutukseltaan kauppa­tieteiden maisteri.
• Työskenteli Postipankissa markkinointitehtävissä. Siirtyi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1993.
• Esikoisromaani Enkelipölyä ilmestyi vuonna 1985, ensimmäinen yksityisetsivä Jussi Vareksesta kertova kirja Moukanpeliä ilmestyi 1986. Uusin Vares-kirja Kakolan Kalpea ilmestyi toukokuussa.
• Teoksia on käännetty useille kielille ja niiden pohjalta on tehty sekä elokuvia että näytelmiä.