Itkonen2015 2 s1170x600 c2362x1378 l0x0 q80 noupscale

Guasto Motore

Autot ovat nykyään hämmästyttävän luotettavia. Vain harvoin enää näkee tien varteen hyytyneitä ajoneuvoja. Toisaalta Murphyn lain olemassaoloakaan ei voi kokonaan kiistää. Silloin kun kone leikkaa kiinni, se tapahtuu tietenkin haastavissa olosuhteissa: esimerkiksi eteläisen Italian syrjäseuduilla kesäisenä lauantai-iltana pimeän laskeutuessa uneliaan maiseman ylle.

Vauhti hidastuu. Vuokra-auton moottori pitää outoa ääntä. Ajotietokoneen näytölle ilmestyy pahaenteinen teksti: GUASTO MOTORE. Takana on pitkä ja hikinen päivä Pompeijin raunioilla, lapset ovat nukahtaneet takapenkille, ajomatkaa vuokrahuvilalle olisi vielä reilusti yli tunti, ja nyt matkanteko tyssää, tämän Battipaglia-nimisen pikkukaupungin laitamille.

Pääsin liikenneympyrästä yli ja kurvasin auton tienposkeen. Teimme vaimoni kanssa pikaisen tilannearvion, hetken stressaavuuteen nähden hyvässä yhteisymmärryksessä. Sehän oli harvinaisen helppoa: ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tarttua puhelimeen.

Ensin kaikki vaikutti suorastaan yksinkertaiselta. Palvelunumerosta vastasi virkailija, joka osasi auttavasti englantia. Ilmoitimme sijaintimme ja jäimme odottamaan noutajaa.

Odotettuamme tuplasti arvioidun ajan soitimme samaan numeroon uudestaan. Siirryimme seuraavalle, astetta haastavammalle tasolle. Hinausauto oli kyllä tulossa, mutta kuljettaja oli kuulemma eksynyt. Saimme puhelinnumeron, soitimme miehelle ja aloimme puhua ja ymmärtää italiaa.

Se ei ollutkaan ihan helppoa. Saattaisimme istua siellä vieläkin, ellei läheisen toimistorakennuksen pihalla sattumalta olisi ollut ihmisiä viettämässä kesäiltaa. En tiedä miksi he olivat juuri siinä, viihtyisämpiäkin paikkoja Italiasta löytyy, mutta meidän onneksemme heidän firmansa oli ilmeisesti päättänyt järjestää työpaikan hengenluontipäivän juuri tänä heinäkuisena lauantaina. Yksi työntekijöistä ymmärsi asiamme ja ryhtyi tulkiksemme: viinilasi toisessa kädessä ja savuke huulillaan nainen opasti kuljettajalle tien perille.

Matka jatkui rattoisasti hinausauton lavalla, yli puoli tuntia täsmälleen väärään suuntaan. Hinausauton kuljettajalla oli oma autokorjaamo, hänen pajallaan nousimme ajoneuvostamme, kovia kokenut kulkuvälineemme jäisi tänne; ratkaistavana oli enää se pieni kysymys, mitä tapahtuisi meille. Aikansa pähkäiltyään mies soitti paikalle taksikuskikaverinsa. Pääsimme perille, mutta päivän jo valjetessa piti vielä etsiskellä kotikylästämme toimivaa pankkiautomaattia – melkein 200 kilometrin matkustaminen mittarilla ei ole ilmaista, eikä luottokorttikaan käynyt. Kuitin Hertziä varten saimme sentään kärtettyä.

Tarina ei pääty tähän. Itse asiassa tämä oli se helpompi osuus, vaikeampaa oli saada uusi auto alle. Italia on ihana maa niin kauan kuin asiat menevät suunnitelmien mukaan. Kun ongelmia ilmenee, se on vähän vähemmän ihana.

Mutta mitäpä menneistä. Matkailu on jatkunut, samoin vuokra-autoilla ajo. Meidät tielle jättäneen automerkin olen asettanut mahdollisesti ikuiseen ostoboikottiin. Kerrottakoon tässä vain sen verran, ettei se ollut Toyota.

Juha Itkonen on helsinkiläinen kirjailija, jonka palkittuja teoksia ovat muun muassa Myöhempien aikojen pyhiä ja Anna minun rakastaa enemmän.