Tahti1 s1170x600 q80 noupscale

Ei mikään tähdenlento

Ratakelaaja Leo-Pekka Tähteä siivittää tahto todistaa.

Kun on dominoinut yhtä lajia maailman parhaana jo 12 vuotta, luulisi että se on vaatinut suuria uhrauksia. Ratakelaaja Leo-Pekka­ Tähti, 34, on napsinut urallaan muun muassa viisi paralympiakultaa, kolme MM-kultaa ja viisi EM-kultaa.

Uhrauksia ei Vuoden Urheilijan tittelin tammikuussa pokannut Tähti ole kuitenkaan joutunut mielestään tekemään. Urheilu on lapsuudessa löytynyt intohimo, jota synnynnäinen paraplegia eli alaraajahalvaus ei ole estänyt.

”On ollut pikemminkin kova halu todistaa. Muuten minulla ei ole tarve korostaa itseäni, hoidan jutut tekojen kautta”, Tähti kertoo.

Yksi sellainen todistamisen teko tapahtui yhdeksänvuotiaana, kun lasten pihapeleissä tennispallo lensi rivitalon katolle.

”Kun kukaan muu ei sitä lähtenyt hakemaan, niin minä kiipesin katolle käsivoimilla”, Tähti muistelee.

Samoilla käsivoimilla hän kelasi viime kesänä 100 metrin maailmanmestariksi Lontoon parayleisurheilun MM-kisoissa. Siitäkin huolimatta, että vasen kyynärpää oli vammautunut ja kelaustuolista katkesi alkukiihdytyksen jälkeen tasapainoa antava selkäremmi.

Jos tämä ei ole sisua, niin mikä sitten?­

Huipulle pääseminen on kovin vaatimattoman oloisen, mutta Suomen kaikkien aikojen menestyneimmän vammaisurheilijan mukaan ollut monien sattumien summa. ”Olen onnekas, perhe on ollut kannustava ja minua on kuskattu harjoituksiin. Kotikaupungissani Porissa on myös ollut hyvät olosuhteet talviharjoitteluun sisähallissa.”

Urheilu-ura alkoi pyörätuolikoripallolla 11-vuotiaana, mutta ratakelaajan ura lähti rullaamaan 15-vuotiaana, vähän sattumalta.

Vuoden urheilijaksi 2016 valittu Leo-Pekka Tähti aloitti ratakelauksen 15-vuotiaana.

Tähti syttyy maratonilla

Se alkoi kahden 15-kesäisen pojan päähänpistosta. ”Päätimme kaverini kanssa osallistua vuonna 1998 Euran maratonille puolimaratonin matkalle”, Tähti muistelee.

Alkoi koko kevään kestänyt kova treenaus.

”Kaveri juoksi ja minä painoin mukana pyörätuolilla kymmenen kilometrin lenkkejä pari kolme kertaa viikossa. Aika raskastahan se oli lykkiä tavallisella pyörätuolilla”, Tähti muistelee.

Kun maratonin aika koitti, Tähti voitti kaverinsa kymmenellä minuutilla.

”Se aika oli tärkeä juttu”, Tähti nauraa. Maratonkaveria ei sen sijaan kuulemma juuri silloin naurattanut.

Samalla maratonilla oli mukana myös maajoukkuetason ratakelaajia. He bongasivat lupaavan nuorenmiehen.

”Parin päivän päästä puhelin soi ja porvoolainen kelaaja tarjosi vanhan kelaustuolinsa runkoa kokeiltavaksi.”

Toki ratakelaukseen tarkoitettu, pyörätuolia kevytrakenteisempi tuoli kiinnosti. Kelaustuoli siirtyi Porvoosta Poriin.

”Siitä se lähti. Aloin tehdä kelaustuolilla pitkiä lenkkejä pyöräteillä.”

Uuden tekniikan omaksumiseen meni noin kuukausi.

”Kelaustuolin nopeasti pyörivää vannetta ei puristeta koko kädellä kuten pyörätuolissa, vaan sitä isketään peukalon tyvellä. Lajiin kuuluvat hansikkaat, joita taiteilin aluksi itse sitomalla urheiluteippiä näppylähanskojen päälle. Vielä siihen aikaan hanskoja ei Suomesta saanut”, Tähti selventää. Todisteeksi hän esittelee treenistä muhkeiksi palluroiksi kasvaneita peukalon tyviään.

Urheilijan kehitys oli nopeaa. Tekniikka hioitui pitkillä lenkeillä, joihin nykyään lyhyen matkan kiihdyttäjänä tunnettu Tähti oli nuorempana mieltynyt. Ammattiura ei kuitenkaan ollut heti mielessä.

”En alkanut heti tavoitella kuuta taivaalta. Ajattelin vain, että olisi kiva päästä joskus edustamaan Suomea arvokisoihin.”

Jo seuraavana vuonna,1999, parayleisurheilun maajoukkueen päävalmentajat bongasivat nuoren miehen paraurheilun SM-kisoista ja Tähti valittiin parayleisurheilun maajoukkueeseen 16-vuotiaana.

 

”Kehitys pysähtyy ­tyytyväisyyteen”

Parin vuoden kuluttua Tähti sai henkilökohtaiseksi valmentajakseen Juha Flinckin.

”Flinck kysyi heti ensimmäisessä­ tapaamisessa, aletaanko treenata pikamatkoille vai maratoneille.”

Tähden valinta olivat pikamatkat.

”Piti saada uutta haastetta. Olin siihen mennessä kelannut jo 15 täyspitkää maratonia ja nähnyt yksinäisen puurtamisen pyöräteillä. Viikkoharjoitusmäärät nousivat 200 kilometriin.”

Jo ensimmäisissä paralympialaisissaan, Ateenassa 2004, Tähti voitti kaksi kultaa, 100 ja 200 metrin pikamatkoilla.

Miten hän on pysynyt lajin hupulla näin pitkään?

”Voimalauseeni on: ´Kehitys pysähtyy tyytyväisyyteen´”, Tähti sanoo.

”Koska ratakelaamisen harjoittelu on paljolti yksinäistä puurtamista, käytän mielikuvaharjoittelua motivoidakseni itseni koviin treeneihin. Kuvittelen esimerkiksi viereeni kilpailijan.”

Tulevaisuudessa Tokio 2020 ja ­valmentaminen

Nykyään Tähti jakaa aikansa Suomen­ ja Espanjan, leipälaji ratakelauksen ja kakkoslaji pyörätuolikoripallon kesken. Hän pelaa talvisin viidettä kauttaan Malagassa pyörätuolikoripallojoukkueessa.

”Koripallo on hyvä vastapaino ja tukee päälajia. Lajeissa on samankaltaisia elementtejä”, Tähti sanoo.

Tulevaisuutta urheilun jälkeen on silti mietittävä.

”Ratakelaajan ura alkaa loppua nelikymppisenä. Olen tyytyväinen, jos voin jatkaa uraani Tokion paralympialaisiin 2020 asti. Minulla on niin menestyksekäs ura takana, että jos huomaan ettei enää ole saumaa voittaa, niin toivon ymmärtäväni lopettaa”, Tähti pohtii.

Urheilu-uran jälkeistä uraansa hän on jo miettinyt. Viime vuonna Tähti suoritti valmentajan ammattitutkinnon. Keväästä asti valmennettavana on ollut ratakelaajalupaus Jesse Anttila, 17.

”Teräväpäinen nuorimies, muistuttaa itseäni saman ikäisenä”, Tähti sanoo. T+